Arviointi ohjauksen muotona kiinnosti minua, sillä se on osa jokapäiväistä työtäni. Dramaturgian lehtorin virassani keskiössä on dramaturgian perusopetus, 1-2.,vskurssille, mutta olen myös opinnäytteiden ohjaava opettaja ja vastaan täten niin kirjallisten opinnäytteiden, kuin taiteellistenkin sisällöistä ja kriteereistä.

Mika Saranpää käsittelee arviointia monesta suunnasta. Hän määrittelee materiaaleissaan mm. näin:

” Osaaminen on jotakin, joka ilmenee toiminnassamme”

Olen samaa mieltä. Jokin oppimisessa ja oivaltamisessa käynnistää puhtaasti fysiologisen ilmiön, joka poikii toimintaamme jotakin entuudestaan tuntematonta.

Heräsi kuitenkin kysymys:
Eikö oppiminen ilmene aluksi ja ennenkaikkea AJATTELUSSAMME?

Ajattelumme käynnistyy ja saa aikaan aivotoiminnassamme mielihyvää.

Itse perustan tottakai omat arviointikriteerini sille tosiasialle, että olen asiantuntija ja omaan oman ydinosaamiseni kautta jotakin sellaista tietoa, jota oppilaalla ei vielä ole samaisessa muodossaan.

Arvioinnissa houkuttelen esiin oppijan omaa tieto- ja kokemuspohjaa ja teen tämän tietoiseksi hiljaisen tiedon käsitteistä, joita me kaikki kannamme mukanamme, mutta joita emme aina osaa arvostaa ja käyttää kyvykkäästi ja arvostaen.

Luento: Koulutus ja työelämä, vertaileva näkökulma
Paikka: Haaga-Helian auditorio 21.11.2007

Pidin tätä luentoja jotensakin harvinaisen puuduttavana.Luennoitsija pääsi mielestäni vasta loppuolella itse asiaan, eli vertaileviin näkökulmiin.

Ammatillisen koulutuksen arvostus, ISCED-tasot ja muut tilastotieteellisestikin vanhentuneet ( EU- tiedot olivat vuodelta 2005 ja osa puutteellisia!) olivat vain lukuja lukujen joukossa.

Itse avasin keskustelun mediaseksikkäistä ammattikuvista, sillä minua oli huvittanut vuoden lopulla televisiomainonnassa käytetty materiaali, jossa eri ammattikunnat, kuten poliisi, oli esitelty viettelevinä hauiskimppuina. Näin(kö?) nuorisoastetta todella houkutellaan melko matalapalkkaisiin ammatteihin?

Koko koulutustarjontamainonta on mielestäni muutenkin vähintäänkin kyseenalaista. Linkkejä löytyy mitä oudoimmista yhteyksistä. Oma koulutusohjelmani pohti, mitä tapahtuu esittävien taiteiden puolella nyt, kun Metropolia mainosti itseään Talent-ohjelman yhteydessä. Luulevatko nuoret katsojat, että nämä koirankouluttaja-tulennielijä-capoeirataikurit liittyvät jotenkin meihin? Kuva on täysin harhaanjohtava ja väärä, kärsikööt siitä mieluummin viestinnän puoli, jonka idea tämä ilmeisemmin oli ollut…

Mitä tuli keski-eurooppalaiseen koulutusjärjestelmään, olin kyllä ihmeissäni väitteestä, että esimerkiksi ranskassa ammattiopetusta olisi enemmän kuin suomessa. Siellä asuneena ja työskennelleenä tiedän, että korkeakoulutusjärjestelmä on toimiva ja suosittu juuri siitä syystä, että siellä toimii ns. kaikki sisään metodi, jossa korkeakouluopiskelupaikka aukeaa kaikille Ylioppilastutkintonsa suorittaneille. Karsinta tapahtuu vasta lukujen edetessä, eli opiskelupaikka menetetään, jos opinnot eivät etene.
Kannattaisin mieluusti tätä järjestelmää meillekin.

Luento: Taideteollinen korkeakoulu, 14.10.2007
Luennoitsijat: FT Ava Numminen sekä NLPTrainer Lauri Heikkinen
Osallistujat: KuvA, SibA,TaiK, TeaK,Stadian taideaineiden opettajat

Valitsin toiseksi Studia Generalia luennokseni NLP aihealueisen luennon, joka liittyy hiukan laajempaankin kokonaisuuteen, jota olen tässä suoritellut.

Eli teille, joille aihealue ei ole tuttu, niin tiedoksi, että NLP on 1970-luvulla Yhdysvalloissa kehitelty Mallintamisen metodi, jossa aistihavaintoja kirkastetaan ja jäljitetään.

” NLP tarjoaa monipuolisia työkaluja oman havaintomaailman rikastamiseksi, mielleyhtymien ja uskomusten tutkimiseksi sekä muiden ihmisten näkökulmien ymmärtämiseksi”

(=VRTAA esimerkiksi samaistumisen metodit)

Mitä sitten havainnoin ja kuulin?

- NLP on oiva työkalu taideaineiden opettajalle, sillä siinä liikutaan usein itsekin opetuksessa intuitiivisesti käytettyjen pedagogisten työkalujen kanssa.

- Kokemuksellinen tieto muovautuu tutkimukselliseksi työkaluksi.

NLP ankkuroituu ihmisessä neljään ( 4) osa-alueeseen, jotka ovat= kinestisellä puolella maut, hajut yms,
sekä Auditiivisella ja visuaalisella aihealueellaan vahvistavat muistikokemuksia vahvoista suhteessa heikentäviin.

DISSOSIAATIO/ ASSOSIAATIO

- Tällöin ankkurointi tapahtuu usein automaattisesti, tiedostamatta
- Voimme palauttaa mieleemme mieluisia kokemuksia ja niiden avulla hallita itseämme ja ne voivat toimia esimerkiksi jännittämisen/ esiintymispelkojen apuna.

Yhtäällä ne toimivat opetettavan aineiston apuvälineinä ja näin itse oppimistapahtuma ja tieto saadaan jäljittymään muistirekisteriimme uudella tavalla.

NLP: hen liittyy myös narratiivinen palautteen antaminen, jolloin miellejärjestelmä (VAK) opetuksessa ja muussa vuorovaikutuksessa vahvistuu.

Luennon lisäksi testasimme metodia ihan käytännön tasolla, pareittain. Kävimme läpi aisteja, jossa jokin KUVA ja kokemus purettiin TILAN, ETÄISYYDEN,ÄÄNIEN, SUUNTIEN, KORKEUKSIEN YMS. KUVARAAMIEN KAUTTA FYYSISIIN TUNTEMUKSIIN.

Oli aika hienoa istua harjoitteen kautta meren rannalla ja aistien kautta palauttaa kaikki rauhoittava ja tuttu keskelle loskaista aamupäivää.

Tätä metodia käytetään omassa koulutusohjelmassani ja se on osa havainto-oppia. Tämä voi joistakin tuntua epämääräiseltä “mielleharjoitteelta”, mutta toimii aidosti luovassa(kin) oppimisympäristössä.
Että eikun mallintamaan!

Luento 17.12.2007 / Annalan kartano/ Stadian järjestämä asiantuntija-luento

Luennoitsijana: Filosofian tohtori, Teologi Terho Pursiainen

Valitsin yhdeksi Studia Generalia luennokseni FT Terho Pursiaisen asiantuntijavierailun. Pursiainen on juuri kirjoittanut teoksen nimellä: Karitsan Kiukku. Tuoreimpia viittauksia ja aiheesta voi löytää lisää osoitteella: www.terhopursiainen.fi, mutta avaan tässä lyhyesti joitakin teemoja, joita hän esitteli nimenomaa meille, Stadiassa.

Luennon otsikkoina voisimme havaintoni mukaan pitää “pyhää” kolminaisuutta, YHTEISÖLLISYYS- TAIDE- OPETUS. Pursiainen avasi mielenkiintoisesti ja kriittisestikin näitä hyvinkin mediaseksikkäitä termejä ja sai minut kuulijana valppaaksi. Pursiainen määritteli termistöä ja avasi omaa taidekäsitystään. TAIDE-TOTUUS-EKSISTENSSI.

MIKÄ ON SIIS TAITEEN TEHTÄVÄ, JA MITEN SE KORRELOI JA KESKUSTELEE HYVÄN TAIDEOPETUKSEN KANSSA?

Niin, Taide on eräänlaista totuuden näyttämistä ja paljastamista. Näin ollen sen tehtävänä on
= Särkeä valhe ja päästää totuus sisään.

Pursiainen purkaa myös käsitteistössään ns. Mahtisanoja, joita hänen mielestään nämä edellämainitutkin ovat ja näin ollen vääriin käsiin joutuessaan saavat käyttäjänsä asettumaan toisten yläpuolelle. Jäin pohtimaan teatteritaiteen demokratiaa ja sen eettisiä sisältöjä opetuksen näkökulmasta.
Tein seuraavanlaisen ajatusleikin:

Demokratia
kansandemokratia?

Teatteri
kansanteatteri?

Nämä väitelauseet ja propositiot perustuisivat näin olleen prepositionaaliseen totuuteen/ väitteeseen.

Toisaalta yhteisöllisyys pitää myös sisällään yksiyden käsitteen, sillä se on osa ” Olemisen suurta ketjua”, kuten Pursiainen totesi ja viittasi suoraan äiti-lapsi käsitteisiin.

Päädyin pohtimaan myös käsitteitä, joiden kautta ajatuspolkuni yhteisöllisyydestä eteni seuraavasti:

YHTEISÖ= Joukko ihmisiä, jotka etsivät yhdessä
TAIDEYHTEISÖ= IHMISET, JOTKA TOIMIVAT “REPLIIKKEINÄ”, eli vuorovaikutuksellisessa dialogissa.

Tämä vuorovaikutuksellisuus on minulle avainsanana ainakin omassa opetuksessani. Pyrin siis vastaisuudessa olemaan tarkkana mahtisanojenkäytön suhteen ja enemmänkin avata kuin todeta:)

Kommentoikaapa näitä siis
Olihan taas Kauriilla tarkkailtavaa.

Melko usein kysytään, että eikö sinne Teatterikouluun ole kauhean vaikea päästä? Poikkeuksetta yritän poistaa esteitä ja valaa vimmaa asioista kiinnostuneelle.

Oma koulutukseni toki pohjaa runotyttötaustaa vasten. Tulin tietoiseksi kirjoittamisesta noin 12-vuotiaana, jolloin kirjoitin järjestelmällisesti ja päivittäin. Sitten pakolliset lukiot, Oriveden opiston kirjoittajalinja. Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulutusta. Kirjoittamisen rinnalla olin kiinnostunut mielisairaanhoitajan ammatista, lääkiksestä ja muista sosiaalialan auttamisammateista.Olin töissä Espoon turvakodissa sekä Sofianlehdon lastenkodissa. Sitten mainoselokuvien parissa Filmitallissa.

Nuoruudessa oli tullut vietettyä aika paljon aikaa jengeissäkin ja jotenkin ronskin katuopin yhdistäminen lyyriseen oli kiehtovaa.

Olin viimeisessä vaiheessa sekä Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen koulutusohjelmaan, kuin Teakiin. Teakin ovet aukesivat.

Viimeisen lukuvuoteni Teakissa 1991-92 opiskelin ranskan valtion stipendiaattina Pariisissa, Conservatoire National Superieur D´Art Dramatiquessa. Syynä tähän taustani Helsingin ranskalais-suomalaisesta koulusta.

Korttelijengin tyttö omaa sosiaalisia taitoja ja tulee tarkkailleeksi ihmiskohtaloita ihan huomaamatta. Siinä hyvä pohja ammattiini.

Opettajuus on osa ryhmänä toimimista. Ryhmä on haaste ja voimavara.

Nyt vuonna 2007 takana toistakymmentä näytelmää ja ohjausta,vajaa 200 laululyriikkaa ja sanoitusta eri säveltäjien kanssa sekä tuottajan takkiakin päälle pukeneena. Osaaminen liittyy kuuntelutaitoon ja hyvään korvaan kuulla ihmisen puhe sellaisena kuin se aidoimmillaan on.Opettajuuden roolissa olen saman asian kanssa tekemisessä kuin itsenäisenä tekijänäkin.

Teatteriohjaajan identiteettini on sekin yhteydessä opettajuuteen.On työryhmä, jonka kanssa lähdemme yhdessä kohti jotakin, prosessoimaan yhteistä matkaa. Kahden lapsen äiti osaa organisoida ja aikatauluttaa, kuunnella surut ja ilot, kannustaa., unohtamatta luotsina toimimista-vastuuta kokonaisuudesta, jotta kenenkään ei tarvitsisi viettää unettomia öitä. Asiat kannattaa ratkaista nopeasti- kaikkien eduksi, unohtamatta antaa aikaa reflektiolle.

Valmistuttuani Teatterikorkeakoulun dramaturgian laitokselta Teatteritaiteen maisteriksi- vuonna 1991, en voinut kuvitellakaan opettajan roolia itselleni. Sitä oltiin niin teatteritaiteilijaa, niin teatteritaiteilijaa että. Oli ammatti, jonka nimike oli vaikea- dramaturgi. Kuka nyt sellaisesta mitään tiesi? Siksi kutsui itseään mieluummin näytelmäkirjailijaksi tai ohjaajaksi. Teki produktioita toinen toisensa perään, kunnes jotakin kylkiäisenä loksahti.

Ja kun Jyväskylän yliopiston kirjoittajakoulutus käynnistyi Helsingissä- oli korttipakka yhtäkkiä siinä. Yli 10 vuotta kentällä vapaana näytelmäkirjailija ja ohjaajana toimineena, vuonna 2001,olin roolissa, joka muistutti paljon ohjaajan roolia työryhmän edessä. Jakaa omaa ajatteluaan ja kirkastaa valintoja, jotka tuottavat hyvää draamallista tekstiä- dialogia, jossa ajatellaan teatteriksi. Siitä alkoi kerrospukeutumisen roolit opettajaidentiteetissäni. Opettajuus vei ja nyt toimin jo lehtorina Stadian esittävän taiteen koulutusohjelmassa- takanani viisi vuotta päätoimisuutta ja virkaa.

Kuitenkin oma väline on pidettävä ruostumattomissa. Siksi viimeinen vuosi takana virkavapautta – näytelmän kirjoittamista ja havaintojen tekoa. Kun opettaa taidekoulussa on läsnä ainainen kysymys siitä- puhunko minä tässä nyt tekijäroolissa vai pedagogisesti? Parhaimmillaan nämä yhdistyvät ja luova leikki saa siivet alleen. Mestari-kisälli-oppipoikametodi toimii ja oivaltamisen riemu hengittää vuorovaikutuksellisesti oppilasryhmän ja minun välilläni.

Lisäksi valmistuvat oppilaat ovat Teatteri-ilmaisun ohjaajia, joiden työkalupakki muodostuu monipuolisesta osaamisesta, eikä kilpaile teatterikoulun opetuksen kanssa tiukemmista ammattirooleista. Stadiassa draama on osana tutkimistakin ja yhteisöllisyyttä, hankkeita joissa toteutumiskenttänä voi yhtäällä olla lapsi-, nuoriso- tai vanhustyö, kuin vaikkapa museot, asunnottomat tai päihdeklinikka otsakkeella ” Se suuri jano”. Niin- ehkä minun janoni on oppimisessa, opettajuuteen oppimisessa, ihmisenä oppimisessa.

Yhtäällä kun siis toimin dramaturgian opettajana -ja yritän selventää suuren Aristoteleen määritelmiä rakenteesta alku-keskikohta-loppu, kirjoitan vapaana kirjailijana eeppisempää muotoa edustavia näytelmiä suomen teattereihin.