Melko usein kysytään, että eikö sinne Teatterikouluun ole kauhean vaikea päästä? Poikkeuksetta yritän poistaa esteitä ja valaa vimmaa asioista kiinnostuneelle.

Oma koulutukseni toki pohjaa runotyttötaustaa vasten. Tulin tietoiseksi kirjoittamisesta noin 12-vuotiaana, jolloin kirjoitin järjestelmällisesti ja päivittäin. Sitten pakolliset lukiot, Oriveden opiston kirjoittajalinja. Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulutusta. Kirjoittamisen rinnalla olin kiinnostunut mielisairaanhoitajan ammatista, lääkiksestä ja muista sosiaalialan auttamisammateista.Olin töissä Espoon turvakodissa sekä Sofianlehdon lastenkodissa. Sitten mainoselokuvien parissa Filmitallissa.

Nuoruudessa oli tullut vietettyä aika paljon aikaa jengeissäkin ja jotenkin ronskin katuopin yhdistäminen lyyriseen oli kiehtovaa.

Olin viimeisessä vaiheessa sekä Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen koulutusohjelmaan, kuin Teakiin. Teakin ovet aukesivat.

Viimeisen lukuvuoteni Teakissa 1991-92 opiskelin ranskan valtion stipendiaattina Pariisissa, Conservatoire National Superieur D´Art Dramatiquessa. Syynä tähän taustani Helsingin ranskalais-suomalaisesta koulusta.

Korttelijengin tyttö omaa sosiaalisia taitoja ja tulee tarkkailleeksi ihmiskohtaloita ihan huomaamatta. Siinä hyvä pohja ammattiini.

Opettajuus on osa ryhmänä toimimista. Ryhmä on haaste ja voimavara.

Nyt vuonna 2007 takana toistakymmentä näytelmää ja ohjausta,vajaa 200 laululyriikkaa ja sanoitusta eri säveltäjien kanssa sekä tuottajan takkiakin päälle pukeneena. Osaaminen liittyy kuuntelutaitoon ja hyvään korvaan kuulla ihmisen puhe sellaisena kuin se aidoimmillaan on.Opettajuuden roolissa olen saman asian kanssa tekemisessä kuin itsenäisenä tekijänäkin.

Teatteriohjaajan identiteettini on sekin yhteydessä opettajuuteen.On työryhmä, jonka kanssa lähdemme yhdessä kohti jotakin, prosessoimaan yhteistä matkaa. Kahden lapsen äiti osaa organisoida ja aikatauluttaa, kuunnella surut ja ilot, kannustaa., unohtamatta luotsina toimimista-vastuuta kokonaisuudesta, jotta kenenkään ei tarvitsisi viettää unettomia öitä. Asiat kannattaa ratkaista nopeasti- kaikkien eduksi, unohtamatta antaa aikaa reflektiolle.

Valmistuttuani Teatterikorkeakoulun dramaturgian laitokselta Teatteritaiteen maisteriksi- vuonna 1991, en voinut kuvitellakaan opettajan roolia itselleni. Sitä oltiin niin teatteritaiteilijaa, niin teatteritaiteilijaa että. Oli ammatti, jonka nimike oli vaikea- dramaturgi. Kuka nyt sellaisesta mitään tiesi? Siksi kutsui itseään mieluummin näytelmäkirjailijaksi tai ohjaajaksi. Teki produktioita toinen toisensa perään, kunnes jotakin kylkiäisenä loksahti.

Ja kun Jyväskylän yliopiston kirjoittajakoulutus käynnistyi Helsingissä- oli korttipakka yhtäkkiä siinä. Yli 10 vuotta kentällä vapaana näytelmäkirjailija ja ohjaajana toimineena, vuonna 2001,olin roolissa, joka muistutti paljon ohjaajan roolia työryhmän edessä. Jakaa omaa ajatteluaan ja kirkastaa valintoja, jotka tuottavat hyvää draamallista tekstiä- dialogia, jossa ajatellaan teatteriksi. Siitä alkoi kerrospukeutumisen roolit opettajaidentiteetissäni. Opettajuus vei ja nyt toimin jo lehtorina Stadian esittävän taiteen koulutusohjelmassa- takanani viisi vuotta päätoimisuutta ja virkaa.

Kuitenkin oma väline on pidettävä ruostumattomissa. Siksi viimeinen vuosi takana virkavapautta – näytelmän kirjoittamista ja havaintojen tekoa. Kun opettaa taidekoulussa on läsnä ainainen kysymys siitä- puhunko minä tässä nyt tekijäroolissa vai pedagogisesti? Parhaimmillaan nämä yhdistyvät ja luova leikki saa siivet alleen. Mestari-kisälli-oppipoikametodi toimii ja oivaltamisen riemu hengittää vuorovaikutuksellisesti oppilasryhmän ja minun välilläni.

Lisäksi valmistuvat oppilaat ovat Teatteri-ilmaisun ohjaajia, joiden työkalupakki muodostuu monipuolisesta osaamisesta, eikä kilpaile teatterikoulun opetuksen kanssa tiukemmista ammattirooleista. Stadiassa draama on osana tutkimistakin ja yhteisöllisyyttä, hankkeita joissa toteutumiskenttänä voi yhtäällä olla lapsi-, nuoriso- tai vanhustyö, kuin vaikkapa museot, asunnottomat tai päihdeklinikka otsakkeella ” Se suuri jano”. Niin- ehkä minun janoni on oppimisessa, opettajuuteen oppimisessa, ihmisenä oppimisessa.

Yhtäällä kun siis toimin dramaturgian opettajana -ja yritän selventää suuren Aristoteleen määritelmiä rakenteesta alku-keskikohta-loppu, kirjoitan vapaana kirjailijana eeppisempää muotoa edustavia näytelmiä suomen teattereihin.